Ikioma salaperäinen elämäni

 Palaan vielä somesta luopumisen aiheeseen, josta aikaisemmin kirjoitin. 

Aika monella meistä on varmasti ollut vaihe, että some-tili laitetaan tauolle joksikin aikaa. 

Olen itsekin aikaisemmin kokeillut sitä, sitten kuitenkin palannut takaisin. Tuntui aina siltä, että jostain ehkä jäi paitsi. Taustalla pelko siitä, ettei minulle ehkä kerrota kuulumisia, enkä tiedä mitä muut puuhaavat. 

Punnitsin pitkään sitä, mitä somesta saan, enkä tuntenut saavani enää oikeastaan mitään. Syötteeseen ei tullut kavereiden tai tuttavien kuulumisia, vain mainoksia ja ehdotuksia siitä, mitä muita yrityksiä voisin vielä seurata. Tajusin kuitenkin samalla, etten koskaan nähnyt niiden yritysten julkaisuja, joita jo seurasin. 

Syöte täyttyi oudoista julkaisuista, joiden kanssa en halunnut olla missään tekemisissä ja joita en todellakaan halunnut seurata. Oli tanssivideoita, tekoälyllä tehtyjä videoita, joissa kuvankauniit vauvat lauloivat ja puhuivat. Jos olisin halunnut nähdä tuttavieni julkaisuja, minun olisi pitänyt vierittää julkaisuja yhä pidemmälle ja pidemmälle. Sehän se tarkoitus kai olikin, jäädä istumaan laitteen äärelle ensin minuuteiksi, sitten tunneiksi.

Olin ollut aika pitkään "roikkumassa" eri alustoilla. En juurikaan enää käynyt niillä. Kunnes päätin poistaa kaikki sometilini kerralla pysyvästi. En lähtenyt vain "tauolle". Toki näissäkin oli se kuukauden harkinta-aika, jonka aikana olisi voinut tulla takaisin, mutta päätös oli tehty ja se piti. Juuri ennen lähtöäni monet muut keski-ikäiset olivat keskittyneet tekemään itsestään tekoälyllä ylisöpöjä nukkeja, joiden muovisissa myyntipakkauksessa oli esillä kaikki tarvittava harrastuksiin tai työelämään liittyvä tilpehööri. 

Yllätyksekseni tällä kertaa lähtiessäni mieleni rauhoittui melkein saman tien. En jäänyt miettimään, että tilini ovat yhä voimassa. En pohtimaan, huomasiko lähtöni joku. En liioin sitä, pitääkö minun kertoa asiasta jollekulle. Olo oli hykerryttävän tyytyväinen. Ihan kuin oma elämäni olisi ensimmäistä kertaa täysin omissa käsissä, jotenkin salainen ja pyhä. Ikioma. Kun saisin pitkästä aikaa toteuttaa omaa elämääni ilman kenenkään arvostelevaa katsetta tai ajatusta. Eikä Meta tai mikään muukaan taho saa minusta mitään tietoa, jota käyttää häikäilemättömästi hyväkseen.

Elämme somessa kuin olisimme näytillä. Näytämme elämästämme ne puolet, jotka itse päätämme jakaa. Toivomme samalla tulevamme hyväksytyksi, nähdyksi ja kuulluksi. Valitettavan usein joku muu päättää jakaa meistä jotain, jota itse emme halua. Onneksi oma ikäpolveni on säästynyt pahimmalta. Kun aloitimme some-elämän, se oli vielä aika viatonta. Nykyään nuoret joutuvat kokemaan paljon enemmän kuin me. Muistan lukeneeni (Uusi juttu), että jopa puolet johonkin kyselyyn vastanneista z-sukupolveen kuuluvista toivoi, ettei TikTokia olisi koskaan keksitty. Uutinen oli yllättävä, mutten toisaalta ihmettele.

Mikä omassa olemisessa sitten on muuttunut?

Tunnen, että elämä on rauhoittunut, on enemmän aikaa havannoida. Katsella ihmisiä, kohdata, jutella. Olen huomannut oloni keventyneen, energiaa olevan enemmän ja tunnen olevani enemmän läsnä toisille. Jostain syystä olen myös huomannut, että ihmiset tulevat juttelemaan helpommin. Vähän väliä on kivoja arkisia kohtaamisia. Jopa sukulaiset ja tutut tulevat "sattumalta" vastaan kadulla ja ihan oikeita julkimoitakin näkyy kotikulmilla. Siitäkään ei tarvitse kenellekään hihkua, se vain hymyilyttää.

Kerroin aiemmin siitä, miten jäin miettimään, löytäisinkö tarpeeksi tietoa tapahtumista ja yrityksistä, jos en olisi somessa. Sittemmin en ole sitä juuri enää miettinyt. Jos jokin asia kiinnostaa, siitä saa hakemalla yleensä tietoa. Jos taas joku tapahtuma tai asia menee ohi, sitten en vain tiedä siitä. Toki välillä harmittaa, jos vaikka matkalla huomaa, että ravintolan menu on vain Facebookissa. Silloin voi päättää, haluaako mennä sinne siitäkin huolimatta, vai haluaako tarkistaa jonkun muun ravintolan menun etukäteen heidän kotisivuiltaan.

Jollain kivalla tavalla tunnen elämäni olevan salaperäisempää ja se tekee tästä kaikesta taas niin kivaa. Ihan yhtä lailla se on harhaa ja vain ajatus, kuin se somessa aikaisemmin mainitsemani "näkyvänä olemisen" tunne. Jotenkin silti tykkään tästä tunteesta päivä päivältä enemmän, kun taas se somen harha vei tarpeettoman määrän energiaa.

Lopuksi aiheeseen kuulumaton kuva.

Paimion Parantolan Olympialaisaiheinen viltti.
Vuoden 1940 olympialaisia ei koskaan vietetty, mutta eihän vilttejä kannattanut poiskaan heittää.